fbpx
Kaupunkisuunnittelusta, liikenteestä, työstä ja asumisesta

Kaupunkisuunnittelusta, liikenteestä, työstä ja asumisesta

Työpaikoista ja liikkumisesta

Helsingissä ja Vantaalla on enemmän työpaikkoja kuin työllisiä. Espoossa on enemmän työllisiä kuin työpaikkoja. Alle puolet espoolaisista työskentelee omassa kotikaupungissaan ja reilu puolet ympäryskunnissa.

Espoolaiset tarvitsevat ympäryskuntiensa työpaikkoja ja sukkulointiin sopivia liikenneyhteyksiä. Yhteyksiä tarvitaan myös, jotta Espoon ulkopuolella asuvien olisi houkuttelevaa käydä töissä Espoossa. Nyt moottoritiet, kehäväylät ja raiteet vievät enemmän kuin tuovat. Läpiajoväylät ovat myös keino ohittaa Espoo.

Samalla kun pääkaupunkiseutu on kasvava yhteinen työssäkäyntialue, se on monille myös yhteinen palvelu- ja harrastusalue. Jos päivittäinen tai viikottainen elinpiiri on laaja, voi hyödyntää alueen kaikkia mahdollisuuksia. Yksi kirjasto tai uimahalli voi olla kodin lähellä, toinen työpaikan lähellä ja kolmas matkan varrella. Kaikkien ei tarvitse tarjota samaa palvelua, kunhan ne suovat riittävät peruspalvelut niille, jotka liikkuminen on hankalampaa. Varsinkin espoolaisille palveluverkkokin on kuntien yhteinen asia.

Työpaikkaomavaraisuutta tulee joka tapauksessa edistää. Olemme nyt alakynnessä. Palvelutyöpaikkojen osuus on Espoossa peräti 83%. Monipuolistamisestakin voisi olla monelle hyötyä. Yrittäjyyskasvatusta espoolaisissa oppilaitoksissa tulee edelleen vahvistaa.

On olemassa monta erilaista Espoota. Tiheästi asutussa etelässä joukkoliikenteen kasvava hyödyntäminen on helpointa. Keski-Espoon haja-asutusalueen julkisen liikenteen katvealueilla ja Pohjois-Espoon harvaan asutuilla alueilla autoilu on lähes kaikille välttämätön ja ainoa vaihtoehto. Yhdet ja samat kaupunki-, liikenne- ja palvelusuunnittelun periaatteet eivät ole realismia kaikilla Espoon erilaisilla alueilla.   

Autoilun suosio perustuu paitsi kuljetustarpeisiin myös nopeisiin liikenneväyliin ja helppoihin paikoituksiin. Aivan samoilla keinoilla voidaan lisätä myös pyöräilyn suosiota. Pyöräilyn laatureitit ja hyvät pyöräparkit helpottavat liikkumista, mutta ovat nopeammin toteutettavissa ja maksavat vähemmän.

Jo rakenteille olevat raideliikenteen ratkaisut tulevat muuttamaan totuttuja liikkumisen tapoja ja reittejä. Tärkeimmät liikenne- ja joukkoliikenneratkaisut tulee tehdä saumattomien matkaketjujen periaatteella. Kerta- ja kausilippujen rinnalle tarvitaan myös asukkaiden tarpeisiin joustavasti mukautuvia päivä- ja tuntikohtaisia maksutapoja.

Asumisesta ja kaupunkisuunnittelusta

Kaupungistuminen ja pääkaupunkiseudun vetovoima on asuntotuotannon rahasampo. Espoossa, kuten koko pääkaupunkiseudulla, asuminen on kallista. Työvoimapulasta kärsivien alojen palkoilla ei kyetä ostamaan asuntoja. On myös hyvätuloisten etu, että myös hoitajat ja varhaiskasvattajat pystyisivät asumaan Espoossa.

Myyjän etu on kaupata mahdollisimman vähän mahdollisimman kalliilla. Ostajan etu on saada mahdollisimman paljon mahdollisimman edullisesti. Myyjä vetää paljon pitemmän korren niin pitkään kun Suomessa liian vakiintuneelle rakennusliikevetoiselle asuntotuotannolle ei ole laajaa ostajavetoista rakennuttamisen vaihtoehtoa. Myyjän ja asuntosijoittajan etu on ylläpitää kysyntää suurempana kuin tarjontaa. Siksikin tarvitsemme kipeästi lisää asukaslähtöistä rakennuttamista. Määrällisten tavoitteiden rinnalla on edistettävä asumisen laadullisia tavoitteita. Rakennusvirheet ovat alan helmasynti. Espoon kaupungin strategiaan tulee sisällyttää asukasvetoisen rakennuttamisen tavoitteellista edistämistä. Toistaiseksi tällainen tavoite puuttuu.

Kaikilla kaupungin suuralueilla tulee olla mahdollisuuksia eri hintaiselle asumiselle. Täydennysrakentamisella ei saa kuitenkaan tuhota pienalueiden olemassa olevia ominaispiirteitä ja identiteettiä. Pienalueiden identiteetti on heikko, jos se muodostuu vain asuntojen tehotuotannosta. Historiallisten kerrostumien ja paikallisten perinteiden tulee näkyä. Pienalueiden omaleimaisuutta ja paikan henkeä tulee vahvistaa eikä heikentää.

Espoon kaupunkisuunnittelussa tulee tukea monipuolisia asumismuotoja, jotka vastaavat erilaisiin elämäntapoihin, elämänvaiheisiin ja varallisuustilanteisiin. Matala ja tiivis asuntorakentaminen on tehokas, mutta Espoossa liian vähän käytetty vaihtoehto kerrostalotuotannolle. Myös kohtuuhintaisen pientaloasumisen tulee olla mahdollista. Rivi- ja pientaloissa asuvien asuntokuntien osuus on Espoossa nyt 39%, suurin piirtein sama kuin maassa keskimäärin, mutta osuus on ollut tarjonnan puutteen vuoksi laskusuunnassa. Pientaloasumisen peruste ei saa olla pelkässä verokertymässä ja luksustaloissa.

Tiivistyvässä Espoossa ja asukkaiden erilaisissa elämäntapa- ja varallisuustilanteissa ei ole aina tarkoituksenmukaista rakentaa talokohtaisia autopaikkoja, vaan toteuttaa niitä mieluummin esim. kortteli- ja pienaluekohtaisina yhteispaikkoina, joiden käyttäjäksi voi liittyä ja erota joustavasti.

Tutkimusten mukaan vehreä ympäristö kannustaa liikkumaan. Liikkuminen on sitä runsaampaa, mitä vihreämpi ympäristö on ja alueiden vehreydellä on suora yhteys ihmisten terveyteen. Kaikilla ja kaikenikäisillä asukkailla tulee olla tarjolla luontokokemuksia metsissä, merellä ja järvillä ja virkistysreittejä lähellä kotia. Se edellyttää kaupungilta monimuotoisen luonnon vaalimista riittävän kokonaisina ehjinä ja katkeamattomina kokonaisuuksina asumisen lomassa. Luontokato etenee nopeasti ja arvokkaat ja harvinaiset luontokohteet tulee turvata suojelemalla. Toistaiseksi tavoitteet ovat olleet vaatimattomia ja rajoittuvat luontokadon hidastamiseen. Kunnianhimoisempaa olisi tähdätä monimuotoisuuden palauttamiseen ja edistämiseen.

Lähipuiston puute näyttäytyy konkreettisella tavalla juuri nyt Niittykummussa, jossa pienet tilkkumaisesti hajautetut yhteiset alueet on kaavoitettu läpiajoväylän varrelle liikenteen melualueelle ja jossa puistoa kaipaavan on oikeasti hakeuduttava ensin Gräsanojan varteen ja sitten sen kapeaa vartta myöten joko etelään Haukilahteen tai pohjoiseen Tontunmäkeen. Niittykummussa Haukilahdenkadun varrella kerrostalojen väliset pihat ovat rakennusten omaa runkosyvyyttä kapeampia. Kaupunkisuunnittelu on epäonnistunut.

Tarvitsemme Espooseen sellaista kaupunkisuunnittelua ja rakennuskulttuuria, joka perustuu asukkaiden tarpeisiin ja vuorovaikutteiseen aktiivisuuteen, antaa jokaiselle mahdollisuuksia elää inhimillisesti arvokasta elämää hyvässä, miellyttävässä ympäristössä, edistää hyvinvointia ja terveyttä, vastaa elämäntapojen moninaistumiseen ja tukee välittävien yhteisöjen muodostumista.

 

Kuntavaalit – lääke espoontautiin

Kuntavaalit – lääke espoontautiin

Vuonna 2000 TV1:ssä esitettiin televisiosarjaa Raid. Fiktiivinen tarina perustui aikaisemmin Helsingin Sanomien rikostoimittajana ja tutkivana journalistina toimineen Harri Nykäsen saman nimisen rikosromaanin hahmoihin. Tapahtumapaikkana oli Espoon erikoistalousalue. 

Fiktiiviset tarinat ovat parhaita silloin, kun niillä on kytköksiä todellisuuteen eikä Espoon nimeäminen erikoistalousalueeksi ollut vailla todellista taustaa.

Espoo kasvaa voimakkaasti ja rakentamisen markkinat ovat siksi Espoossa erityisen arvokkaat. Ei ole sattumaa, että kaupungin ykköspuolueen puheenjohtajat ovat toistuvasti kiinteistöliiketoiminnan ja rakennusteollisuuden toimijoita ja vaikuttajia. Kaikissa pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa on ollut aika ajoin jopa tuomioistuimiin päätyviä kaavoituksen ja rakentamisen vyyhtejä, joiden taustalla on yleensä poliittisen eliitin, virkamieseliitin ja talouseliitin läheinen symbioosi.

Espoontauti

Julkisten menojen pitäminen kurissa on ollut aikaisemmin itseisarvo sekä oikeistoliberaaleille että -konservatiiveille. Espoon erikoistalousalueella asetelma on ollut kuitenkin 2000-luvulla aivan päinvastainen. Kuntalaki ei edellytä, että kunnan päätöksenteon tulisi perustua kunnan etuun ja poliittisten virkanimitysten avulla kaupungin toimeenpanevasta koneistosta onkin voitu muodostaa yhden puolueen edunvalvontaorganisaatiota. Näin on voitu vakiinnuttaa kulttuuria, jossa kaupungin omaisuuden tulee ensisijaisesti hyödyntää yksityistä elinkeinoelämää tai ainakin sen valikoitua eliittiä ja kaupunki maksaa kahdesti aina kun mahdollista. 

Käänteentekevä pilotti luotiin 2000-luvun alussa Keski-Espoon uimahallin ja Kuninkaantien lukion tilahankkeella. Siinä kaupunki maksaa esim. graffitien poistosta 25 vuoden ajan jatkuvaa hintaa eikä todellisten kustannusten mukaan. Uimahallin pääsylippu maksaa kuntalaisille kaikissa uimahalleissa saman hinnan, mutta summa, jolla kaupunki kustannuksia kompensoi, on Keski-Espoon uimahallissa huomattavan paljon kalliimpi kuin kaupungin itse omistamissa uimahalleissa. Kaupungin viranhaltijaorganisaatiossa syntyi 2000-luvun alussa kaksi käsitettä, värisuora ja espoontauti. Värisuora tarkoittaa valmistelutyön ja päätöksenteon keskittymistä yhden puolueen haltuun. Espoontauti tarkoittaa, että myyjän etu on tärkeämpi kuin ostajan eli kaupungin etu. Sen jälkeen huonoista, siis ylihintaisista, sopimuksista on tehty kaupungin toistuva arkipäiväinen tapa. 

Menestyvät yritykset ovat yhteiskunnan hyvinvoinnin perusta ja kunnan kannattaa tietysti tukea yksityisen elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Jatkuvat ylilyönnit tulisi karsia ja muistaa myös ostajan etua. Helppo raha laiskistaa.

Kaupunki maksaa kahdesti

Kasvavalla kaupungilla on myös hyötyä kasvustaan. Pienillä ja taantuvilla paikkakunnilla jokainen koulukorjaus tarvitsee väliaikaisen väistötilan, joka on kunnalle ylimääräinen kustannus. Väliaikaiset siirtokelpoiset tilat ovat erityisen kalliita vuokrata, koska niiden kustannukset tulee maksaa lyhyessä ajassa takaisin. Kasvavassa kaupungissa uusi välttämätön koulu voi toimia ensin vanhemman peruskorjattavan koulun väistötilana ja palvella sen jälkeen kaupungin uusia koululaisia ja opiskelijoita. Yksi investointi riittää kahteen tarpeeseen, kunhan ajoitus on oikea. Espoossakin kannattavimmat, mutta liian harvat kouluinvestoinnit on toteutettu tällä periaatteella.

Tarpeellisia hankkeita viivästyttämällä Espoo on saatu maksamaan kahdesti. Väliaikaisista kouluista koituu asukkaille tarpeettoman suuri lasku samalla kun rahalla olisi muutakin käyttöä. 

Hukkainfra

Hukkainfra – tarpeeton kunnallistekninen rakentaminen – heikentää kunnan taloutta, mutta hyödyttää maanrakentajia. Kuvassa näkyvät Suurpellon 10 milj. euroa maksaneet Henttaankaari ja Sanakatu kiertävät Suurpellon ikuisesti rakentamistaan odottavia suurkortteleita.  

Espoossa liian monet kunnallistekniset investoinnit ovat hukkakäytössä samalla kun aika rapauttaa niitä. Keskeneräisillä, toistensa kanssa kilpailevilla aluerakentamisprojekteilla yksityiset palvelut viipyvät kannattavuuden puuttuessa ja julkistenkin palvelujen kehittämiselle on pitkäaikaista kiusaa. Julkisen liikenteen yhteydet ja vuorovälit jäävät odottamaan suurempia matkustajavolyymeja.

Espoo liikkuu – mutta mihin suuntaan

Liikuntajohtaja Martti Merra kertoi Länsiväylä-lehdessä 7.11.2020 olevansa huolissaan liikunnan harrastamisen hinnasta Espoossa. ”Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole sen vuoksi mahdollisuuksia aloittaa ja jatkaa harrastustaan. Tilanne uhkaa pahentua. Harrastaminen ei ole enää tasapuolisesti mahdollista.”

Huoli on aiheellinen ja syy selvä. Kaupunki on harjoittanut johdonmukaisesti politiikkaa, jossa liikunnan tiloja toteutetaan tietoisesti väestönkasvua hitaammin, jotta alalle saadaan luotua kasvava tila yksityisille markkinoille. Suurimman hinnan tästä politiikan linjasta maksavat lapsiperheet.

Velka ja veroprosentti

Espoon kaupunkikonsernin lainakannan ennuste on noin 5,4 miljardia euroa 2024. Jokaista työikäistä 20-60-vuotiasta espoolaista kohti se tarkoittaa tuolloin lähes 30 000 euroa.

Jos kaupunki mitoittaa vuositulonsa ja -menonsa saman suuruisiksi, se voi aloittaa seuraavan vuotensa vapaammin puhtaalta pöydältä. Espoon erikoistalousalueella veroprosentista on tehty kaupunginjohtajien kauneuskilpailu ja kulissi, jonka takana kaupunkikonsernia on voitu systemaattisesti velkaannuttaa. Velka on ollut keino sitoa menot jo etukäteen, jolloin päättäjille jää vähemmän päätettävää. Vähemmän päätettävää tarkoittaa vähemmän demokratiaa.

Espoossa Länsimetron miljardihanke on suurin yksittäinen investointikustannus. Kalliissa ja pitkäaikaisessa investoinnissa, jossa myös hyödyt ovat pitkäaikaisia, kustannuksetkin kannattaa jakaa pienemmiksi pitkäaikaisiksi kustannuksiksi, mutta Espoon erikoistalousalueella kaupunkikonsernin velkaan kuuluu paljon muutakin.

Säästöohjelma on laaadittu huonosti

Espoon kapeakatseinen säästöohjelma on asukkaiden näkökulmasta ikävää luettavaa: leikkauksia opetuksessa, varhaiskasvatuksessa, kirjastoissa, katujen kunnossapidossa, puistojen ylläpidossa ja reittien rakentamisessa.

Säästöohjelma on huono, koska sitä ei ole kirjoitettu asukkaiden näkökulmasta, vaan turvaamaan yksipuolisten ideologisten kustannusten jatkuminen.

Mikään ei muutu, ellei valtuuston ja kaupunginhallituksen enemmistö aseta asukkaiden etua etusijalle. Muutos tarvitsisi uudet päättäjät.