Vuonna 2000 TV1:ssä esitettiin televisiosarjaa Raid. Fiktiivinen tarina perustui aikaisemmin Helsingin Sanomien rikostoimittajana ja tutkivana journalistina toimineen Harri Nykäsen saman nimisen rikosromaanin hahmoihin. Tapahtumapaikkana oli Espoon erikoistalousalue.
Fiktiiviset tarinat ovat parhaita silloin, kun niillä on kytköksiä todellisuuteen eikä Espoon nimeäminen erikoistalousalueeksi ollut vailla todellista taustaa.
Espoo kasvaa voimakkaasti ja rakentamisen markkinat ovat siksi Espoossa erityisen arvokkaat. Ei ole sattumaa, että kaupungin ykköspuolueen puheenjohtajat ovat toistuvasti kiinteistöliiketoiminnan ja rakennusteollisuuden toimijoita ja vaikuttajia. Kaikissa pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa on ollut aika ajoin jopa tuomioistuimiin päätyviä kaavoituksen ja rakentamisen vyyhtejä, joiden taustalla on yleensä poliittisen eliitin, virkamieseliitin ja talouseliitin läheinen symbioosi.
Espoontauti
Julkisten menojen pitäminen kurissa on ollut aikaisemmin itseisarvo sekä oikeistoliberaaleille että -konservatiiveille. Espoon erikoistalousalueella asetelma on ollut kuitenkin 2000-luvulla aivan päinvastainen. Kuntalaki ei edellytä, että kunnan päätöksenteon tulisi perustua kunnan etuun ja poliittisten virkanimitysten avulla kaupungin toimeenpanevasta koneistosta onkin voitu muodostaa yhden puolueen edunvalvontaorganisaatiota. Näin on voitu vakiinnuttaa kulttuuria, jossa kaupungin omaisuuden tulee ensisijaisesti hyödyntää yksityistä elinkeinoelämää tai ainakin sen valikoitua eliittiä ja kaupunki maksaa kahdesti aina kun mahdollista.
Käänteentekevä pilotti luotiin 2000-luvun alussa Keski-Espoon uimahallin ja Kuninkaantien lukion tilahankkeella. Siinä kaupunki maksaa esim. graffitien poistosta 25 vuoden ajan jatkuvaa hintaa eikä todellisten kustannusten mukaan. Uimahallin pääsylippu maksaa kuntalaisille kaikissa uimahalleissa saman hinnan, mutta summa, jolla kaupunki kustannuksia kompensoi, on Keski-Espoon uimahallissa huomattavan paljon kalliimpi kuin kaupungin itse omistamissa uimahalleissa. Kaupungin viranhaltijaorganisaatiossa syntyi 2000-luvun alussa kaksi käsitettä, värisuora ja espoontauti. Värisuora tarkoittaa valmistelutyön ja päätöksenteon keskittymistä yhden puolueen haltuun. Espoontauti tarkoittaa, että myyjän etu on tärkeämpi kuin ostajan eli kaupungin etu. Sen jälkeen huonoista, siis ylihintaisista, sopimuksista on tehty kaupungin toistuva arkipäiväinen tapa.
Menestyvät yritykset ovat yhteiskunnan hyvinvoinnin perusta ja kunnan kannattaa tietysti tukea yksityisen elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Jatkuvat ylilyönnit tulisi karsia ja muistaa myös ostajan etua. Helppo raha laiskistaa.
Kaupunki maksaa kahdesti
Kasvavalla kaupungilla on myös hyötyä kasvustaan. Pienillä ja taantuvilla paikkakunnilla jokainen koulukorjaus tarvitsee väliaikaisen väistötilan, joka on kunnalle ylimääräinen kustannus. Väliaikaiset siirtokelpoiset tilat ovat erityisen kalliita vuokrata, koska niiden kustannukset tulee maksaa lyhyessä ajassa takaisin. Kasvavassa kaupungissa uusi välttämätön koulu voi toimia ensin vanhemman peruskorjattavan koulun väistötilana ja palvella sen jälkeen kaupungin uusia koululaisia ja opiskelijoita. Yksi investointi riittää kahteen tarpeeseen, kunhan ajoitus on oikea. Espoossakin kannattavimmat, mutta liian harvat kouluinvestoinnit on toteutettu tällä periaatteella.
Tarpeellisia hankkeita viivästyttämällä Espoo on saatu maksamaan kahdesti. Väliaikaisista kouluista koituu asukkaille tarpeettoman suuri lasku samalla kun rahalla olisi muutakin käyttöä.
Hukkainfra
Hukkainfra – tarpeeton kunnallistekninen rakentaminen – heikentää kunnan taloutta, mutta hyödyttää maanrakentajia. Kuvassa näkyvät Suurpellon 10 milj. euroa maksaneet Henttaankaari ja Sanakatu kiertävät Suurpellon ikuisesti rakentamistaan odottavia suurkortteleita.
Espoossa liian monet kunnallistekniset investoinnit ovat hukkakäytössä samalla kun aika rapauttaa niitä. Keskeneräisillä, toistensa kanssa kilpailevilla aluerakentamisprojekteilla yksityiset palvelut viipyvät kannattavuuden puuttuessa ja julkistenkin palvelujen kehittämiselle on pitkäaikaista kiusaa. Julkisen liikenteen yhteydet ja vuorovälit jäävät odottamaan suurempia matkustajavolyymeja.
Espoo liikkuu – mutta mihin suuntaan
Liikuntajohtaja Martti Merra kertoi Länsiväylä-lehdessä 7.11.2020 olevansa huolissaan liikunnan harrastamisen hinnasta Espoossa. ”Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole sen vuoksi mahdollisuuksia aloittaa ja jatkaa harrastustaan. Tilanne uhkaa pahentua. Harrastaminen ei ole enää tasapuolisesti mahdollista.”
Huoli on aiheellinen ja syy selvä. Kaupunki on harjoittanut johdonmukaisesti politiikkaa, jossa liikunnan tiloja toteutetaan tietoisesti väestönkasvua hitaammin, jotta alalle saadaan luotua kasvava tila yksityisille markkinoille. Suurimman hinnan tästä politiikan linjasta maksavat lapsiperheet.
Velka ja veroprosentti
Espoon kaupunkikonsernin lainakannan ennuste on noin 5,4 miljardia euroa 2024. Jokaista työikäistä 20-60-vuotiasta espoolaista kohti se tarkoittaa tuolloin lähes 30 000 euroa.
Jos kaupunki mitoittaa vuositulonsa ja -menonsa saman suuruisiksi, se voi aloittaa seuraavan vuotensa vapaammin puhtaalta pöydältä. Espoon erikoistalousalueella veroprosentista on tehty kaupunginjohtajien kauneuskilpailu ja kulissi, jonka takana kaupunkikonsernia on voitu systemaattisesti velkaannuttaa. Velka on ollut keino sitoa menot jo etukäteen, jolloin päättäjille jää vähemmän päätettävää. Vähemmän päätettävää tarkoittaa vähemmän demokratiaa.
Espoossa Länsimetron miljardihanke on suurin yksittäinen investointikustannus. Kalliissa ja pitkäaikaisessa investoinnissa, jossa myös hyödyt ovat pitkäaikaisia, kustannuksetkin kannattaa jakaa pienemmiksi pitkäaikaisiksi kustannuksiksi, mutta Espoon erikoistalousalueella kaupunkikonsernin velkaan kuuluu paljon muutakin.
Säästöohjelma on laaadittu huonosti
Espoon kapeakatseinen säästöohjelma on asukkaiden näkökulmasta ikävää luettavaa: leikkauksia opetuksessa, varhaiskasvatuksessa, kirjastoissa, katujen kunnossapidossa, puistojen ylläpidossa ja reittien rakentamisessa.
Säästöohjelma on huono, koska sitä ei ole kirjoitettu asukkaiden näkökulmasta, vaan turvaamaan yksipuolisten ideologisten kustannusten jatkuminen.
Mikään ei muutu, ellei valtuuston ja kaupunginhallituksen enemmistö aseta asukkaiden etua etusijalle. Muutos tarvitsisi uudet päättäjät.